28.3.2016

Nyt grillataan! (ja suunnitellaan uutta terassia)

Keväiset ja aurinkoiset vapaapäivät. Neljä sanaa täyttä ihanuutta. 



Pääsiäisen aikana ehdimme tehdä sopivan määrän kodin pikku puhdetöitä; talvitakit on pakattu varastoon, kirpputorille kerätty useita Ikea-kassillisia kierrätettävää, varastoa siivottu ja grilli vapautettu talviteloilta. 

Yksi grilliherkuistamme on pizzakivellä paistettu pizza. Pohjasta tulee kiven päällä paistettaessa ihanan rapsakka, kunhan kiven antaa hetken kerätä lämpöä kuumassa grillissä. Tämän grillikauden avasi pizza, jonka täytteenä oli mozzarellaa, pestoa ja tomaattia. 




Kokki tosin oli tällä kertaa ajatuksissaan ja unohti pestosta parmesaanin..
Unohdus pelastettiin ripottelemalla parmesaania valmiin pizzan päälle rucolan kera.



Olemme pohtineet uuden terassin rakennuttamista. Vanha terassi on osittain huonossa kunnossa, lohkeillut ja kaipaisi muutakin kunnostusta, kuin pintakäsittelyä. Koska vatupassi ja porakone eivät solahda luontevasti käsiimme, luotamme remonttihommat mieluusti ammattilaisten haltuun. Kotitalousvähennys palauttaa myös työn osuudesta osan. Tein Kodin Remontit -verkkopalveluun tarjouspyynnön uuden terassin rakentamisesta materiaaleineen. Materiaaliksi tulisi sileä kestopuu. Kahdessa päivässä tarjouksia on tullut jo 10. Tarjous on auki vielä viikon, jonka jälkeen tutustun tarjoajiin paremmin ja valitsen kolme jatkoon. 


Vietämmeköhän vapun uuden terassin avajaisten merkeissä?




26.3.2016

Ei nimi herkkua pahenna


Lehdet ja eri somekanavat ovat hehkuttaneet, että pääsiäisen hitti ovat aikuisten pääsiäismunat,  eli suklaamunat, joissa on sisällä pehmeää kreemiä tai suklaatahnaa. Mielenkiintoinen nimikin näille on annettu, "töhnämunat" eli töhnikset :) 

Monilla verkkosivuilla kohistaan, että parhaat töhnikset loppuivat kaupoista jo ennen pääsiäistä. Reseptejä omille töhniksille vilisee blogeissa ja kuvia Instagramissa #töhnämunat. Tosikokit tekevät itse suklaamoussea ja ripottelevat päälle sormisuolaa. Värikkääksi koristelun saa vaikka nomparellisekoituksella. 


















Ei nimi suklaamunaa pahenna, totesin, ja testasin oman töhniksen. Täytteeksi sekoitin maustamatonta rahkaa, vaniljarahkaa ja sitruunanmakuista tuorejuustoa. Päälle napsin aprikoosin siivuja ja lastuja tummasta suklaasta. Tällä yhdistelmällä munista tuli maistuvat ja kevyet jälkiruuat pääsiäispöytään. 



Makeamman version voisi tehdä esim. suklaanmakuisesta tuorejuustosta ja daim-rouheesta tai kerrostamalla vaniljavaahtoa ja kinuskia. Sokerin vastapainoksi päälle voisi ripotella suolapähkinän paloja - ja miksei sitä sormisuolaakin. 



Kauniit munakupit saisi leikkaamalla kokonaisesta suklaamunasta lakin pois ja täyttämällä kuoren. Valitsin kuitenkin helpomman tavan ja halkaisin kuoren pituussuunnassa kahtia. Näin puolikkaat pysyivät "kyljellään", ne oli näppärä täyttää ja helppo syödä!

21.3.2016

Ennen ja jälkeen keittiöremontin

Selasin parin vuoden takaisia  valokuvia, joita napsin asunnostamme puolikuntoisella pikkupokkarilla pian asuntokauppamme jälkeen. Ohessa muutama "ennen ja jälkeen" -otos. Parissa kuvassa näkyy asuntomme alkuperäinen keittiö tummansinisine mosaiikkilaattoineen ja kellastuneine kaappeineen. Ennen keittiöremontin teettämistä vanha liesi-uuni hajosi ja kokkasimme puoli vuotta retkikeittimellä, mikrolla ja vedenkeittimellä. Lievästi sanottuna, se toimi hyvänä kipinänä remontin suunnittelulle :)


Ennen (lattian railon kohdalla oli välisenä)












Jälkeen
Asuimme vuoden päivät siten, että keittiö sai olla alkuperäisessä kuosissaan. Vain välitilan laatat saivat pintaansa valkoisen kaakelimaalin. Samalla oli aikaa kerryttää remonttikassaa ja pohtia millainen avokeittiö asuntoon sopisi. Hahmottelimme millaisia muutoksia keittiöön voisi tehdä tilan sallimissa rajoissa, sähkö- ja vesipisteitä muuttamatta. 

Keittiötä ja olohuonetta erotti alun perin parimetrinen väliseinä ja oviaukko. Asuntokaupan jälkeen teetimme pintaremontin ja väliseinä oviaukkoineen sai purkaustuomion. Se avarsi tilaa ja teki sijaa ruokapöydälle.

Ennen




Jälkeen

Sovimme, että minä suunnittelen keittiöremonttia ja teen alustavat materiaalivalinnat, jotka sitten yhteistuumin  käydään läpi ja tehdään päätökset. Exceleitä rakastava mieheni piti kirjaa budjetista ja teki laskelmia valinnoista. Työnjako oli molemmille mielekäs.

Luin keittiökatalogeja ja sisustuslehtiä (aika ennen rekisteröitymistäni Pinterestiin) ja tein "do`s and dont`s" luetteloita. Facebookissa kysyin kavereilta: missä pihistää, missä panostaa? Toivelistaa alkoi kertyä: lisää pöytäpintaa, enemmän kaappitilaa, tehokas liesituuletin, isompi yksiosainen allas, valkoiset kaapistot, lasinen välitila, integroitu astianpesukone, tilavampi jääkaappi.. Haaveilun lisäksi piti perehtyä hieman rakennuspiirustuksiin ja ilmanvaihtojärjestelmään, jota korjailtiin remontin yhteydessä.

Remontti vaati komromisseja, mm. keittiön koon ja mallin sekä budjetin vuoksi. Kokonainen "kaappiseinä" tuntui suunnitteluvaiheessa massiiviselta (etenkin yläkaapittomien modernien keittiöiden aikakaudella), mutta se oli hyvä ratkaisu säilytystilojen ja kokonaisuuden kannalta. Kaapisto tuo eheän vaalean pinnan avokeittiöön, joka on yhtä samaa tilaa olohuoneen kanssa. Päivittäisessä käytössä olevat kaapin ovet avautuvat sivuille ja katonrajaa hipovat yläkaapistot aukeavat pomppusalvoilla ylöspäin.




Pyysimme tarjouksen kolmelta keittiöfirmalta. Valinnassa painoi hyvä asiakaspalvelu, kokonaisremontin "avaimet käteen" -mahdollisuus ja budjettiin sopiva urakkahinta. 

Mihin valintoihin olen ollut keittiössämme tyytyväinen? Top 3:een nostaisin induktiolieden (nopea ja helpommin puhtaanapidettävä mitä odotin), betonipintaa jäljittelevän työtason (laminaatti materiaalivalintana oli edullinen, mielekäs ja eläväpintainen) ja integroidun vähädesibelisen astianpesukoneen, joka toimii synkassa automaattisesti lukittuvan vesihanan kanssa.

Pidän myös siitä, että huoneeseen tultaessa jääkaapin takaiseen kulmaukseen jää mukavasti piiloon kahvinkeitin, leipäkori ja muu irtotavara. Integroitu mikrokin sulautuu kulman taakse jäävään kaapistolinjaan.


Jotta keittiö ei olisi liian totinen, jääkaappiamme vartioi kolme Star Wars -legofiguuria.





20.3.2016

Tuoreeks terveeks rutistelen


"Virvon varvon vitsasilla, tuorehilla tervehillä, vanhat virvon viisahiksi, nuoret ylen notkehiksi, iloisiksi kaikki muut, kilteiksi pienet piimäsuut!"



"Virvon varvon rakkaudella, korvaas tahdon kuiskutella, silittelen, puristelen – tuoreeks terveeks rutistelen."




13.3.2016

Kirsikankukkien aikaan





Täytyyköhän näille tehdä muuta kuin laittaa maljakkoon, pohdin ostaessani Prismasta kirsikkapuun oksia. Olen hieman onneton viherkasvien kanssa ja ylpeä jokaisesta yksilöstä, joka sinnittelee elävänä satunnaisella kastelulla tai vääränkokoisessa ruukussa. 

Laitoin oksat korkeaan maljakkoon, lorautin pohjalle vettä ja toivoin parasta. Innolla seurasin, kuinka puumaiset pikkusilmuiset oksat alkoivat hiljalleen vihertyä. Parin päivän kuluttua oksista pilkisti jotain vaaleaa. Nuppuja! Tulisikohan niihin kukat? 



Ensimmäiset valkoiset kukat puhkesivat viime yön aikana loistoonsa ja nyt ne tuovat kevätiloa olohuoneeseen. 




Aurinkoinen sunnuntai, kukat, kevät tulossa. Arjen pieniä iloja. 


6.3.2016

Supernaisten alkupalat


Vietin lauantaina tyttöjen iltaa kolmen ystäväni kanssa ja hoidimme ruokailut mukavasti nyyttäriperiaatteella; yksi valmisteli salaattia ja oheisnaposteltavaa, toinen alkupalaa, kolmas pääruokaa ja neljäs jälkiruokaa. Ihanien antimien ja raikkaiden kuplivien lisäksi pöydän ääressä oli pitkin iltaa hersyvää naurua, ihanaa iloa ja todellista sielunsiskoutta. Kaija Koon laulama Supernaiset on kuin tehty tälle porukalle. 

Minä tein alkupaloiksi suupaloja siemennäkkileivistä kahdella eri täytteellä. Olen tehnyt aikaisemmin siemennäkkäriä yhdistelemällä erilaisia siemen- jauho- ja pähkinäsekoituksia, sekoittamalla ne kananmunien kanssa massaksi ja paistanut uunissa ohueksi näkkäriksi.


Nyt käytin Risentan valmista siemennäkkileipä -leivontasekoitusta. Tämän kätevämmäksi näkkärin teko ei voi mennä. Rakastan muutenkin reseptejä, jotka alkavat sanoilla nopea ja helppo. Lisäksi kaikki "sekoita vain kolme ainesosaa" -ohjeet saavat mielenkiintoni heräämään. Tämä Risentan näkkäri valmistuu sekoittamalla kulhossa siemensekoitus neljään desilitraan kiehuvaa vettä ja pari ruokalusikallista öljyä päälle. Seoksen annetaan turvota hetki. Massa levitetään ohuesti leivinpaperilla  päällystetylle uunipellille  ja päälle ripotellaan sormisuolaa. Annoksesta tulee kaksi pellillistä maukasta näkkäriä.


Puolet näkkäripaloista saivat päälleen pehmeää vuohenjuustoa, mustikkasalsaa ja basilikaa. Mustikkasalsaan laitoin pehmennettyjä pensasmustikoita, sitruunanmehua, hunajaa, mustapippuria ja hienonnettua tuoretta minttua. Loput palat tuunasin Brie-juuston, lakkahillon ja rucolan yhdistelmällä. Kuvat alkupaloista nappasin puhelimella.


Onneksi otin kaikkia tarvikkeita lisää mukaan, siellä näkkäri täytteineen alkoi kadota pikavauhtia. Samalla innolla söimme illan mittaan kaikki Menun herkut :)

Menu:
Juusto & hillopäällysteiset siemennäkkärit
Feta-vesimeloni-rucolasalaatti
Pinaatti-vuohenjuustopizza & pepperonipizza
Sitruunainen mustikkamoussekakku tuorejuustokuorrutteella

Superruokaa, supernaisille.