28.8.2016

Command-taulutarrat kannattelevat jopa oravaa

Käydessäni uudessa sisustusputiikki TRE:ssä, poimin ostoskoriini Teemu Järven eläinaiheisia postikortteja. Teemu Järvi on luontoaiheisiin erikoistunut taiteilija ja muotoilija, joka luo mm. taidegrafiikkaa paperi- ja puupinnoille. Taitelijan portfolio kertoo, että hän viettää suuren osan vapaa-ajastaan luonnossa, josta hän ammentaa aiheita ja luonnoksia teoksiinsa.


Järven grafiikkatöistä tehtyjä julisteprinttejä on ollut esillä useissa sisustuslehdissä ja koivuviilulle painettuja eläingrafiikoita näkyi viime vuoden Habitare-messuilla. Mustavalkoisia töitä on painettu myös postikorteiksi. Ostamani postikortit eivät päätyneet kynän alle, vaan kehystin ne kollaasiksi olohuoneen seinälle, Ikean kauris-taulun kaveriksi.

Samalla testasin Command-taulutarroja, joilla taulut kiinnittyvät seinään ilman nauloja, porauksia tai jälkiä. Tarroja on eri painoisille tauluille ja vahvimmat kestävät jopa 5,4 kilon painon. Tarroja voi kiinnittää kuiviin maalattuihin tai lakattuihin pintoihin, lasiin, peiliin tai kaakeliin.







Näihin pieniin ja kevyisiin kehyksiin kiinnitin kaksi tarraa jokaiseen tauluun. S-koko, joka kannattelee 450 gramman kuormaa, olisi riittänyt. Paikallisessa Prismassa oli vain M-kokoisia, joka pitää 1,4 kilon painoa. Pysyvätpähän paikallaan ;) Tarrat näkyvät hieman, jos tauluja katsoo sivusta. Ensimmäisessä kuvassa pienet valkoiset tarrat näkyvät kehysten yläreunoissa.



Command-taulutarrat saa seinästä pois jälkiä jättämättä - näin ainakin luvataan. Löysin useamman onnistumistarinan tarrojen kokeilijoista, joten ehkäpä tämä tuote lunastaa lupauksensa.

21.8.2016

TRE - uusi designputiikki Helsingin ytimessä

New Luxury, Happiness & Really Good Stuff

Ylläoleva motto kuuluu elokuussa Helsinkiin avautuneelle suomalaista designia pursuavalle kivijalkaliike TRElle. Kotimaiseen ja kestävän kulutuksen arvoihin nojaavat tuotevalikoimat ovat saaneet kavereikseen myös muutamia valikoituja kansainvälisiä merkkejä. Kauniisti esillä olevat tuotteet houkuttelevat hypistelemään ja liikkeen valikoima on monipuolinen, esteettistä silmää viehättävä.




TREn valikoimissa on sisustustuotteita, huonekaluja, asusteita, vaatteita ja virherkasveja. Muotikulmauksesta löytyy esim. Terhi Pölkkiä ja Samujia. Huonekaluista esillä on mm. Hakolan Lazy-sohva, joka on suosikkimainetta niittävän Cosyn rennompi muoto, syvemmällä istuinosalla. Siitä "laiskanlinnamaisuudesta" taitaa nimensäkin saanut. Piensisustusrintamalla esiin marssii mm. Saanan ja Ollin tekstiilit, Verso Designin tuotteet ja kattaus keramiikkaa sekä puu- ja betonituotteita.





Myymälän perällä on kahvila Cargo coffee + Vegetarian food, joka panostaa ekologisiin ja tervellisiin vaihtoehtoihin. Cargossa voi syödä paikan päällä tai napata mukaan vaikka avokadotoastin ja chiasiemenillä terästetyn raakapuuron. Teevalikoima on esillä isoissa korkkikantisissa lasipurkeissa. Purkkeja ihastellessani, kuulin niiden olevan Ikeasta. Kotoamme löytyy jo tämän sarjan karahvi, joten taidan piipahtaa keltasinisessä jätissä täydentämässä valikoimaamme näillä jättipurkeilla.




Myymälässä järjestetään myös tilaisuuksia, tapahtumia ja jopa keikkoja. Helsinki Design Weekin aikana TREssä tapahtuu 1.9.2016. Verkkokaupan luvataan aukeavan syys-lokakuussa.


Henkilökohtaisesti puodin sijainnilla on yksi miinus. Ohitan sen päivittäin työmatkani varrella. Riski pieniin ja suuriin houkutuksiin on alati läsnä.

14.8.2016

Kesä jatkuu Kenkäverossa Mikkelissä

Kyllästyttääkö jo lausahdus "vielä on kesää jäljellä"? Elokuun rippeistä yritetään pitää visusti kiinni, samalla, kun lehdet pursuvat vinkkejä syystakeista ja kynttilöiden tunnelmallisuudesta iltahämäriä varten.



Mikäli elokuu, tai muu ajankohta vie kohti Mikkeliä, suosittelen piipahtamaan Kenkäverossa




Kenkävero on vanha pappila ja alue on täynnä nostalgisen pappilamiljöön idylliä, puutarhoja, maukasta ruokaa, käsityötä ja taidetta. Alue sijaitsee järven rannalla ja päärakennuksessa voi nauttia lähiruoasta kristallikruunujen alla, upeasti entisöidyissä kartanohuoneissa.




Pappilaravintolassa on buffetmahdollisuus ja erillisannoksia. Kesälistalla on mm. lähiruokaburgereita, joista testasimme maukkaat kasvis- ja muikkuburgerit. Ihastuttavan Downton Abbey -tyylisen ruokasalin tunnelmassa tuleekin harvemmin syötyä burgereita.



Kenkäveron Taito Shopissa on monipuolinen valikoima suomalaista käsityötä ja designia sisustustuotteista vaatteisiin ja herkkuihin. Esillä on mm. kasviaiheisia Ebba Masalinin opetustauluja sekä liinavaatteita, suomalaista keramiikkaa, KokoPuun huonekaluja sekä Lapuan Kankureiden tekstiilejä. Kenkäveron navetan vintiltä löytyy Pauliina Rundgrenin HandiCrafts verstas ja myymälä, jossa voi seurata tuotteiden valmistusta ja ostaa koruja ja piensisustustuotteita.






Kenkävero ei nukahda kesän jälkeen. Syksyinen lähiruokabuffet tarjoilee kauden herkkuja ja joulusesonkina avautuu joulupukin piilopirtti. Persoonallisen piilopirtin voi varata myös yösijaksi.


Vuoden 2017 asuntomessut järjestetään Mikkelissä, Kenkäveron lähellä. Kenkävero on valittu messujen viralliseksi oheiskohteeksi, ja niiden välillä kulkee maksuton kuljetus.


Odotettavissa ensi kesänä; aurinkoista järvimaisemaa ja kesäkuhinaa pappilan mailla.

13.8.2016

Wanted: Siro löhösohva

Tartuin sohvanvaihtoprojektiin innolla. Klikkasin Pinterestin, Googlen ja Bloglovinin auki ja aloin näpyttelemään hakusanoja. Oletin sohvanmetsästyksen vievän kuukausitolkulla ja näin itseni kiertelemässä ja koeistumassa kymmenittäin sohvia ympäri pääkaupunkiseutua. Pessimisti ei pety?

Kuva: Hakola

Kuva: Hakola
Uuden sohvan etsiminen oli lopulta helpompaa mitä odotin. Sain aika pian tuntuman halutusta tyylistä ja sohvan uusi paikka olohuoneessamme rajasi sen kooltaan 2-3 istuttavaksi ja maksimissaan 210cm levyiseksi. Uudelta sohvalta toivoin keveyttä, jotakin 50-lukua lähentelevää, mutta löhöilyn autuutta unohtamatta.

Olympialaistunnelmissa sohva-kokelaat päätyivät ensin alkueriin, sitten karsintaan ja finaalikierrokselle. Kultasijaa tavoitteilivat kolme sohvaa, jotka olivat kotimaisiin sohviin erikoistuneen Kuusilinnan valikoimasta. Kuusilinna sijaitsee Helsingissä, Annankadun ja Kalevankadun kulmassa.

Sohvan hankinnassa käytimme hyväksi havaittua taktiikkaa. Projektin koordinaattorina edistin suunnitelmaa ja sovimme, että mieheni tulee mukaan vasta päätöksentekokierrokselle, jotta hän välttyy "käydään vain katselemassa" -haahuilulta.

Kuva: Hakola

Kuvien ja arvostelujen perusteella Hakolan Cosy oli hyvin vahvoilla jo ennen koeistumista. Sen tyyli ja kokovaihtoehdot miellyttivät. Sohvan istuintyynyt ovat sekoitevanua ja vaahtomuovia. Höyhenten puuttuminen istuintyynyistä tarkoittaa, ettei sohvaa tarvitse pöyhiä, joten se on helppohoitoinen ja Hakola markkinoikin sohvaa kepeänä ja kestävänä perhesohvana. Cosyyn on tykästynyt mm. Mami Go Gon Minttu ja kyseinen malli kotiutui myös Heinään heiluvaan.

Toinen mitaliehdokas oli HT-Collectionin Nordic, jota kutsutaan siroksi löhösohvaksi. Sen istuintuntumaa kuvailisin napakan pehmeäksi. Istuintyynyjen täytteenä on vaahtomuoviytimen päällä höyhen- ja rouhekatetta, käsinojat ovat kapeat ja yleisilme ilmava. Yksi miinus tässä oli, etteivät tyynyt olleet täysin käännettäviä, verhoilun ja täytteen osalta.

Kuva: Kuusilinna
Kuva: HT-Collection






Kuusilinnan oman malliston vastaavantyyppinen Tuuli ja Ilma ovat puurunkoisia, myös
vaahtomuoviytimellä ja höyhenkatteella varustettuja sohvia, jotka valmistetaan Lahdessa. Sohvien erona on Ilma:n tereet tyynyjen pitkillä sivuilla. Näissä sohvissa verhoilu tehdään täysin käännettäväksi. Rungon verhoilun saa myös pesua varten irroitettua.

Kuva: Kuusilinna

Kuva: Kuusilinna











Voittajaksi tässä sohvamittelössä valikoitui Kuusilinnan Tuuli. Se täytti penkkiurheilijan kriteerit, oli miellyttävä istua, kaunis ja keveä yleisilmeeltään sekä sopivan kokoinen. Tilasimme myös sohvasarjaan kuuluvan rahin, joka täydentää sohvan tarvittaessa divaaniksi, toimii lisäpenkkinä vieraille ja tarjottimen kanssa laskutasona. Sohvien kesäkampanja, -20% oli hyvä ponnahduslauta hankinnalle. Tuuli kotiutuu syystuulien myötä syyskuussa.

Kuva: Lauritzon`s





Verhoilukankaan vaihtoehtoja oli kymmeniä; pellavasta villaan ja tekokuidusta punospohjaisiin, värivalikoimasta puhumattakaan. Valitsimme napakan Lauritzon`s malliston Stark -kankaan, sävyssä  499 ja koivunsävyiset kapea jalat.